keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Jukka Komppa, Minä olen. Saara Tuominen

Atena kustannus oy, Jyväskylä vuonna 2001


Minä olen on fiktiivinen omaelämänkerta, joka kertoo mielenterveysongelmista kärsivästä miehestä ja hänen kamppailustaan uskonnollisia harjoja vastaan. 

Kirjan päähenkilö, Jukka, yrittää elää "normaalia" elämää läheistensä tapaan, opiskellen ja työtä tehden. Unohtamatta niin perhe- kuin muitakin ihmissuhteita. Päähenkilö on menestynyt niin koulu- kuin työelämässäkin. Jukkaa varjostaa kuitenkin harhat. Hän kuulee Jumalan puhuvan hänelle. Hän ajattelee olevansa messias.
Hankalaksi elämän tekee myös monet ristiriitaisat ihmissuhteet niin isän, kuin naistenkin kanssa.

Matkan varrella hän tutustuu moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ja tutuksi tulee niin psykiatriset sairaalat, sairaanhoitajat kuin lääkityskin. 

Ote kirjasta: "Istuin aamiaspöydässä yksinäni. Isä kulki ohitseni, ja silloin sanoin hänelle: Isä minusta tuntuu, että olen messias". Silloin sinä olet kyllä hullu, isä ärähti."


Kirjaa suosittelisin niille, jotka ovat kiinnostuneita mielenterveystyöstä, harhoista ja siitä mitä ne voivat pahimmillaan ja parhaimmillaan olla. Kirja on hieman hankala lukuista, kun hyppää ajanjaksosta toiseen, joten on keskityttävä siihen mitä lukee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti